Tarina meistä – Preview 3/4

Teos kuvaa eläimiä ja läheisiä ihmisiä omissa elinpiireissään. Tekemässä mitä he luontaisesti tekevät. Arjen oleminen. Läsnäolo tai sen olemattomuus.

Arki tuo ihmisyyden perusolemuksen esille. Ja se arki on suhteessa makrohistoriaan. Mitä aikaa elämme, mitä maailmalla tapahtuu, millainen Suomi on. Millainen on vallitseva taloudellinen ilmapiiri. Elämmekö sodan jälkeistä jälleenrakennuksen aikaa vai nykypäivän yltäkylläisyyden aikoja. Eikä yltäkylläisyyskään jakaannu kaikille tasaisesti.

Wikipedian mukaan “arki on ihmisen jokapäiväistä elämää, joka koostuu rutiineista. Arki on vastakohta lomalle ja toisaalta pyhälle. Arjen toistuvat rutiinit näkyvät työssä ja työtavoissa, kulutuksessa, sosiaalisissa tilanteissa ja nukkumisessa.”

Arki tuli 1900-luvun alussa teollistumisen myötä. Sitä ennen aikakäsitys oli syklistä ja pohjautui vuoden kiertoon. Arkea ja juhlaa ei ollut erikseen. Teollistumisen myötä elämä muuttui lineaariseksi suoritukseksi, johon mukaan tuli stressi.

Agraariyhteiskunnassa talvet luppoiltiin, keväällä päästiin pellolle ja kesällä tehtiin pitkää päivää. Nykyään parin viikon kesälomallakaan ei osata rentoutua ja vapaa-ajallakin koetaan syyllisyyttä tekemättömyydestä. Eikä tekeminen itsessään tietenkään ole huono asia. Saahan ihminen suurta tyydytyksen tunnetta työn tuottamista tuloksista ja ennen kaikkea kokee olevansa tarpeellinen.

Mielenterveyslaitosten eräitä suuria oivalluksia oli aikanaan pistää potilaat töihin. “Työttömyys on paha, mutta toimettomuus on pahinta. Sai turskan, voitti kilpailun ja uloskirjoitettiin. Voimakkaat positiiviset kokemukset, elämykset voivat parantaa ja katkaista psykoosin.” Lainaus Kellokosken mielisairaalaa koskevasta dokumentista ”Hulluus kylässä”.

Väitän, että jokainen kaipaa tunnetta onnistumisesta ja tekemisen tuomaa merkityksellisyyttä. Olipa se tekeminen mitä hyvänsä. Minulla se tekeminen on ympäröivän maailmani kuvaamista. Veden liikkeitä, jotka ovat aina merkillisen erilaisia riippuen tuulista, auringon valosta, pyörteistä ja kaloista. Puiden heilumisia, mihin tuskin kiinnittää huomiota paitsi oikein tuulisella säällä. 

Arki. Perhe, pieni suuri elämä. Syklisyys, vuodenajat. Syntymä, kuolema. Elämä, jatkuvuus. Aitous. 

Nämä ovat koko esityksen avainsanoja. Eikä tässä liikuta ihan pienien teemojen ympärillä. Teos on länsimaalaisen, valkoisen hyvinvointiyhteiskunnassa elävän naisen näkökulmia ja kokemuksia elämästä. Sellaisina, kuin ne kaunistelematta näyttäytyvät. Vaikka vaikeiden aikojen kuvia ei esityksessä näy, on ne symbolisesti luotu musiikin kautta. Sillä vaikka päiväkirjaa kirjoitetaan useimmiten, kun elämä on kaikkein vaikeinta ja raskainta, kuvia ja videoita tyypillisesti otetaan vain kauniista hyvistä hetkistä. Mitä haluamme muistaa. Ja miten haluamme elämämme muistettavan.

Kuvat voivat kertoa paljon ja jättää paljon kertomatta. Aina pitää olla tilaa mielikuvitukselle ja symboliikalle. Eikä katsojaa pidä aliarvioida selittämällä kaiken juurta jaksaen. 

Vaikka kyseessä on yhden naisen tarina, on nainen oman aikansa tuotos. Yhteiskuntansa jälkeläinen. Kuten taide kautta aikojen, kuvastaa tämäkin tiettyä osaa ja palasta historian kulussa. Tämä on kuvaus arjesta ja siitä mitä arki kenellekin voi merkitä.