Perhe. Oli se millainen tahansa. Tai sen kokemus. Ja silti voi myös kokea olevansa äärettömän yksin, vaikka kuinka ympärillä olisi rakkaita ihmisiä.
Emme itke ihmisiä, itkemme menetettyä rakkautta. Menettämäämme, menetettyämme ajan, rakkauden, hellyyden, läheisyyden, yhteyden. Se oli kuin hetken henkäys, se yhteenkuuluvaisuuden tunne. Ja sitten olimme taas yksin.
Elämä ja kuolema. Keitä oli, keitä on ja keitä tulee olemaan. Arkea koetaan kaikkien niiden kanssa, jotka olivat, ovat ja ovat ehkä vielä tullakseen. Suru, murhe, itku ja kipu. Koskettavat jokaista meitä, jossain kohti elämäämme. Ja kuinka saamme nähdä ja tuntea elämän jatkuvuuden uusissa sukupolvissa. Ne, jotka ovat luotamme jo lähteneet elävät yhä muistojen kautta. Lapsen leikkisässä hymyssä näemme häivähdyksen jotain tuttua ja rakasta. He ovat luonamme aina.
Mikä outo tunne tuleekaan, kun katsoo vanhoja kotivideoita. Kaitafilmeistä VHS:iin. Isoisä kuvaa, isä kuvaa, ja nyt minä. Tunne jatkuvuudesta. Se syklisyys. Tämä on mikrotason historiaa. Mitä sukupolvesta toiseen on kuvattu. Reissut, juhlat, lasten leikit ja kasvu. Miten siinä ihan oikeasti näkyy “me”. Miten minä olen suhteessa menneeseen. Kuinka äitini perhe ja lapsuus linkittyvät minuun.
Olemme kaikki erilaisia, erilaisista taustoista, perheistä ja hyvin erilaisista lähtökohdista, mutta tietyt asiat pysyvät samoina. Ihmisyys. Mitä on olla ihminen? Mitä kaikkea ihmisen elämään mahtuu? Sukupolvien jatkuvuus on yksi ihmisyyteen kuuluvista asioista. Moni hankkii lapsia, lisääntyy, kasvattaa lapset parhaansa mukaan, usein tasapainottelee työelämän, perhe-elämän ja vapaa-ajan välillä. On asuntolainaa, on huolia, mutta jäljelle jää videot. Ne muistot. Ja mitä kaikkea siellä kuvien takana voi olla. Millaisia elämäntilanteita. Ne eivät aina näy videolla. Millainen parisuhde onnellisen perheen vanhemmilla on. Mitä asioita on jouduttu käymään läpi ja millaisia valintoja on tehty.
Arki tuo ihmisyyden perusolemuksen esille. Ja se arki on suhteessa makrohistoriaan. Mitä aikaa elämme, mitä maailmalla tapahtuu, millainen Suomi on. Millainen on vallitseva taloudellinen ilmapiiri. Elämmekö sodan jälkeistä jälleenrakennuksen aikaa vai nykypäivän yltäkylläisyyden aikoja. Eikä yltäkylläisyyskään jakaannu kaikille tasaisesti.
On taidetta, joka yhteisöllistää ja näkyy konkreettisena hyödykkeenä. On taidetta, joka osoittaa taidokkaasti tekijänsä osaamisen ja taidot. On yhteiskuntakriittistä taidetta. On uuteen tähtäävää kyseenalaistavaa taidetta, joka havainnoi ympäröivää maailmaa ja normeja pyrkien kyseenalaistamaan tämän hetkistä todellisuutta. On taidetta, joka kuvaa tätä aikaa, ihmisiä, eläimiä, rakennuksia, luontoa. Keitä oli, mitä oli, miksi oli ja miten oli. Sitä minä kuvaan. Eri tavat luoda taidetta usein risteävät keskenään. Taide voi olla samanaikaisesti yhteisöllistävää, teknisesti taidokasta, yhteiskuntakriittistä, kyseenalaistavaa, poliittista, ajankuvausta.