Tarina meistä – Preview 1/4

Miten paljon aika antaa. Mökillä. Istuen ulkona koko päivän. Tai lasitetulla terassilla. Kuunnellen lintujen laulua. Katsellen kuinka ne lentävät, uivat, lekottelevat laiturilla. Lokit, hanhet, sorsat, kuikat, varpuslinnut. Katsellen, kuinka järven vesi liplattelee ja ajoittain helmeilee auringon pilkistäessä pilvien lomasta saaden sen kimmeltämään. 

Tykkään kun maataan nenät miltei vastakkain ja hengitellään toisiamme. Ja toinen tuoksuu omalta. Minulta, tai jotenkin muuten tutulle. Tykkään kun koskee toista, joka on nousemassa ylös sängystä, mutta äkkiä muuttaa mielensä, vastaa kosketukseen suudelmalla ja palaa takaisin hetkeksi. Tykkään, kun toinen sipaisee hennosti niskasta ja silittää selkää kädellä kun olen selin. Tykkään, kun toinen on kiltti ja hellä. Tykkään, kun on niin pieni sänky, että täytyy olla todella lähekkäin, sylikkäin koko yön. Vaikka sinä yönä ei paljon saisikaan nukuttua. Tykkään, kun toinen on huolissaan palelenko ja riittääkö minulle peittoa. Tykkään myös, kun toinen ei sitä muista vaan nukkuu sikeästi ja luottavaisesti vieressäni. On. Haluaa olla.

Tartun sanottuihin sanoihin. Maistelen niitä suussani niin kauan, kunnes ne alkavat maistua puulta. Hyvät palat nielaisen äkkiä ja unohdan miten hyviltä ne maistuivat. Huonoja paloja mutustelen, kääntelen ja vääntelen kielelläni, tutkien mikä niissä maistuu niin pahalta.

Arki. Perhe, pieni suuri elämä. Syklisyys, vuodenajat. Syntymä, kuolema. Elämä, jatkuvuus. Aitous. 

Nämä ovat koko esityksen avainsanoja. Eikä tässä liikuta ihan pienien teemojen ympärillä. Teos on länsimaalaisen, valkoisen hyvinvointiyhteiskunnassa elävän naisen näkökulmia ja kokemuksia elämästä. Sellaisina, kuin ne kaunistelematta näyttäytyvät. Vaikka vaikeiden aikojen kuvia ei esityksessä näy, on ne symbolisesti luotu musiikin kautta. Sillä vaikka päiväkirjaa kirjoitetaan useimmiten, kun elämä on kaikkein vaikeinta ja raskainta, kuvia ja videoita tyypillisesti otetaan vain kauniista hyvistä hetkistä. Mitä haluamme muistaa. Ja miten haluamme elämämme muistettavan.

Vaikka kyseessä on yhden naisen tarina, on nainen oman aikansa tuotos. Yhteiskuntansa jälkeläinen. Kuten taide kautta aikojen, kuvastaa tämäkin tiettyä osaa ja palasta historian kulussa. Tämä on kuvaus arjesta ja siitä mitä arki kenellekin voi merkitä.